VERKKOPROJEKTI
PROJEKTIN TAVOITTEINA oli tukea lasta tai nuorta, jolla on neurologinen erityisvaikeus, oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvissä asioissa ja näin osaltaan ehkäistä syrjäytymistä.
Verkkoprojektin tavoitteena oli myös tehostaa lapset tutkineiden terveydenhuollon yksiköiden toimintaa. Projektin työntekijät tutustuivat lapsesta tehtyihin lausuntoihin ja tutkimuksiin ja tarvittaessa suomensivat tuloksia vanhemmille ja koululle eli sen tiedon, miten lapsen tai nuoren vaikeudet näkyvät hänen arkipäivässään ja miten löydetään keinoja selviytyä niistä.
Lapsen elämää pyrittiin tukemaan myös rakentamalla tavoitteita kotiin ja kouluun hänen vahvuuksiensa varaan. Kuntoutusohjaajan tehtävänä oli ottaa yhteyttä vanhempiin ja integraatio-opettaja kartoitti lapsen koulutilannetta. Toiminta perustui siihen, että työntekijöillä on puolueeton ja rakentava rooli eri osapuolten välissä. Erityisesti vaikeita tilanteita hoidattaessa, joissa ihmisten väliset suhteet ovat menneet solmuun on tärkeää, että kaikki voivat luottaa työntekijöiden puolueettomuuteen. Eräänä tavoitteena oli edistää kuntien eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä tarkkaavaisuus-häiriöisen lapsen tai nuoren ja hänen perheensä parhaaksi.
Perheet ja koulujen henkilöstö tarvitsevat myös tietoa neurologisista erityisvaikeuksista. Verkkoprojektin toiminta-ajatuksena oli jakaa tietoa tarkkaavaisuushäiriöistä laajemminkin, esim. koulutuksia järjestämällä ja yleistä informaatiota jakamalla.
KOHDERYHMÄ: esikoulu- ja kouluikäiset Kuopion yliopistollisen sairaalan lastenneurologian, -psykiatrian, foniatrian sekä perusterveydenhuollon yksiköissä tutkitut lapset ja nuoret, joilla on tarkkaavaisuushäiriö, oppimisvaikeuksia tai muita kehityksen erityisvaikeuksia. Projektissa oli mukana noin 120 lasta.
TOIMINTAMALLI >>










