JÄSENYHDISTYKSET | Yhteystiedot | På svenska | In English
Toiminta Hankkeet Kuntoutus Lomatoiminta Julkaisut Lahjoitus Kauppa Jäseneksi Kysyttyä Linkit
Usein kysyttyä

Vastaukset

Kysymykset | Lähetä kysymys


VASTAUS nimimerkille "Huolestunut kerho-ohjaaja"

Lasten kohdalla viisivuotisneuvolasta yleensä ohjataan jatkotutkimuksiin jos lapsen käyttäytyminen ja/tai kehitystaso eivät ole iänmukaisia tai muuta poikkeavaa ilmenee. Vanhemmat eivät aina havaitse oman lapsensa erityisyyttä etenkään jos heillä ei ole kotona sisarusta vertailukohteena. Lapsen käytös on yleensä myös erilaista kotona kuin isommassa ryhmässä, jossa erityispiirteet tulevat vahvemmin esiin.

ADHD-diagnoosin tekee aina lääkäri, mutta ADHD-piirteet kokenut lastenohjaaja oppii kyllä ajan myötä tunnistamaan. Lapsi tarvitsee tukea ja näiden erityisominaisuuksien huomioimista selvitäkseen erilaisuutensa kanssa. ADHD-lapsi tarvitsee strukturoidun ympäristön ilman ylimääräisiä ärsykkeitä ja selkeät, turvalliset rajat. Johdonmukaisuus ohjaajien toiminnassa auttaa lasta. Selkeät, lyhyet ohjeet annettuna yksi vaihe kerrallaan menevät parhaiten perille. Odottaminen ja paikallaan pysyminen on useimmille ADHD-lapsille vaikeaa. Yliaktiiviselle ADHD -lapselle on hyvä antaa pieniä tehtäviä, jotka mahdollistavat liikkumisen aika ajoin, silloin keskittyminen on helpompaa. Alivilkas taas tarvitsee "herättelyä" - toimintaan mukaan vetämistä ja motivointia.

Vanhempien kanssa on hyvä keskustella siitä miten he toimivat lapsensa kanssa kotona ja heille tulee kertoa omista havainnoistaan. Asia on hyvä tuoda esiin neutraalisti, vain lääkäri voi määritellä lapsen ADHD:ksi. Ohjaajien ja päivähoidon havainnot on hyvä saada viisivuotisneuvolakäynnille tiedoksi, jotta lapsen selviytymisestä eri ympäristöissä on enemmän tietoa mahdollisten lisätutkimusten tarvetta ajatellen.

Tietoa lasten ADHD:sta saat sivuiltamme, siellä on tulostettavissa mm. opas "Käytännön neuvoja kotitilanteisiin". Siinä on vinkkejä, joita voidaan yhtä lailla hyödyntää kerhossa tai päiväkodissa. Alallasi tietoa kannattaa etsiä, koska ADHD lapsia on keskimäärin yksi jokaista koululuokkaa kohden. Asiakkaasi ei ole varmaankaan ensimmäinen saati viimeinen erityispiirteinen ohjattava, joten tulet tarvitsemaan tietoa jatkossakin! Materiaalia voi tilata myös puhelimitse meiltä liitosta.

ystävällisesti kuntoutuspäällikkö Mirja Heikkilä

 

 


 

KESKUSTOIMISTO: SITRATIE 7 00420 HELSINKI FAKSI (09) 454 111 23 SÄHKÖPOSTI: ETUNIMI.SUKUNIMI@ADHD-LIITTO.FI