JÄSENYHDISTYKSET | Yhteystiedot | På svenska | In English
Toiminta Hankkeet Kuntoutus Lomatoiminta Julkaisut Lahjoitus Kauppa Jäseneksi Kysyttyä Linkit
Usein kysyttyä

Vastaukset

Kysymykset | Lähetä kysymys


VASTAUS nimimerkille "Mies 30+"

Kysyit mitä ne ADHD:n positiiviset puolet ovat. ADHD:hen liittyy epätasainen suoritusprofiili – jotkut kyvyt ovat heikkoja, toiset taas erittäin vahvoja. Usein ADHD:hen liittyy poikkeavaa lahjakkuutta jollain kapealla alueella. Se voi olla motoriikka tai hienomotoriikka, hyvä kielipää tai ilmiömäinen muisti. Jollain voi olla tosi huono työmuisti, mutta hän tekee käsillään lähes mitä tahansa. Poikkeava aivotoiminta selittää varmaan osaltaan luovuutta – kun ADHDoireiselle ei synny samanlaisella toistolla muistijälkiä kuin muille, hän ratkaisee saman asian aina eri tavalla ja käsittelee sitä aina uutena. Silloin syntyy myös uusia tapoja tehdä asioita niiden jo moneen kertaan käytettyjen lisäksi.

ADHD on parhaimmillaan kekseliäs, energinen, innokas ja avulias. Impulsiivisuus on toisaalta myös vahvuus kun se kohdistuu oikeisiin asioihin. Riskinottokyky voi olla haluttua pääomaa eteenpäin pyrkivissä yrityksissä ja siellä ADHD:n luovuus voi päästä kukkimaan jonkin projektin kehittämisessä. Hyvät puolet pääsevät esiin silloin kun elämä on jota kuinkin hallinnassa ja ADHD -oireinen kykenee silloin vahvuuksiaan käyttämällä korvaamaan niitä heikompia puoliaan. Sujuvasanainen henkilö delegoi lähes huomaamatta vaikeat kirjalliset työnsä muille. Ja aikamoisen liudan ADHD–henkilöitä tuntien täytyy sanoa että suurimmalla osalla heistä löytyy enemmän sitkeyttä ja sinnikkyyttä kuin useammalla ns. normaalielämään kuuluvien vaikeuksien kanssa painineista ihmisistä. Muistutukseksi meille kaikille – jokaisessa ihmisessä on jotakin hyvää, olosuhteet vain toisinaan estävät sen paremman puolen näkymisen. ADHD on jopa 80 prosenttisesti perinnöllistä.

ystävällisesti ts. kuntoutuspäällikkö Mirja Heikkilä


 

KESKUSTOIMISTO: SITRATIE 7 00420 HELSINKI FAKSI (09) 454 111 23 SÄHKÖPOSTI: ETUNIMI.SUKUNIMI@ADHD-LIITTO.FI