2.11.2006 Nimimerkki Osku
Hei! Olin adhd kursilla hoikassa karkussa. Siitä oli hyvin paljon apua minulle olin vertaistukiryhmässä ja rentoutuspajassa porukallamusiikki-ilmaisupajassa. Harjoittelimme katsekontaktia, vuorovaikutuksia ja monia muita asioita porukalla. Kävin Neurocityssä elämän eväät kurssilla Rymättylässä opettelimme kaikenlaista vuorokeskusteluista ja ryhmätyöskentelystä puheenvuoroista. Seuraan urheilua ja uutisia ja muita tv sarjoja. Olen puhelias ja hyvä kuuntelija porukoissa akk:ssa tietokone alalla toivon pääseväni adhd kurssille käyn a-ajokortti koetta läpi ja jatko-opintoja. Ole rohkea, reipas, pidä kiinni tavotteista ja unelmista, matkailusta ja muista asioista.
24.10.2006 Nimimerkki nainen jolla on ADHD
Minulla olisi tämmönen elämän tarina jaettavana, minulla on ilmeisesti ollu tämä adhd ihan pienestä alkaen, mutta vasta 21 -vuotiaana todettiin se ja sain lääkityksen. (olen syntynyt vuonna 1984) ennen lääkitystä olin oikeastaan ihan eri ihminen, mieliala vaihteli 5min välein, ensin saatoin olla iloinen ja oikeen positiivinen ihminen mut sit naps, yht äkkiä saatoin saada jonku kiukku kohtauksen. Mulla oli tosi paha teini ikä, suutuin ihan pikku asioista, ja kun suutuin kävelin omaan huoneeseeni kannat kopisten ja paiskasin oven niin kiinni että oksat pois. Mikään ei onnistunu, kun olin/pääsin sijaisperheeseen, (osaksi koulun vaihto oli syynä) niin sain sieltä ns. uuden elämän, joka myös vaikutti sittemmin tähän ADHD:seen, koska ennen minulla ei ollut omatuntoa/itsetuntoa, ja kun sieltä sen opin saamaan, ni nyt onkin sitten ns. niin paha että en voi ottaa edes siskoltani yhtä karkkia ilman että pelkään sen olevan väärin kun en kysy lupaa. On tullut ns. ääripää vastaan. Tämä ADHD on tänä päivänä minulla hyvin hallinnassa, koska syön concerta 36mg joka päivä yhden. Mutta vieläkin ajatukset/mieliala hyppivät katosta lattiaan, mutta tämän kanssa on vain opittava elämään, muuta en itselleni voi sanoa. Onneksi tämä ei tartu :) mutta se huono puoli tässä on, että tulevat lapseni saattavat saada sen herkemmin.
24.10.2006 Nimimerkki Osku
Hei! Olin neurocityn kursilla Rymmätylässä. Se meni hyvin sain paljon lisäinformaatiota. Olen akk-tietokone koulussa odotan jatko-opintoihin pääsyä Kiipulaan ja muihin kouluihin työelämään.
24.10.2006 Nimimerkki Elviira
12-vuotias ADHD-poikani joutui elämänsä ensimmäiseen jälki-istuntoon. Pelkäsin edeltä käsin, kuinka poika malttaa istua niin kauan hiljaa ja sanoinkin hänelle, että rauhattomuus saattaa koitua lisäjälkkäriksi. Poika oli malttanut istua hiljaa ja kotona tiedustelin, kuinka hän siinä oikein onnistui. Poika kertoi: "Mä muistin, kun siellä sopparilla opetettiin, että jos on oikein tylsää ja pitää jaksaa istua paikallaan, voi tehdä niin pientä kahdeksikkoa nenällä, ettei sitä toiset huomaa. Ja niin mä sitten tein".
23.3.2006 Nimimerkki Tanja
Olen elänyt 7 vuotta parisuhteessa 28-vuotiaan adhd-miehen kanssa. Hän sai impulsiivisen tarkkaavaisuushäiriödiagnoosinsa n. 3 vuotta sitten. Tätä ennen häntä hoidettiin pitkään pelkkänä mielenterveyspotilaana, jolla myös alkoholi- ja peliongelma. Elämä hänen kanssaan ei koskaan ole ollut tylsää. Jokainen päivä on kuin uusi seikkailu, mutta ei vain myönteisessä mielessä. Arkea sävyttävät erilaiset hallintaongelmat, jatkuva väsymys ja laajojen käsitteellisten kokonaisuuksien ymmärtämisvaikeudet. Yliherkät aistitoiminnot (maku-,haju- ja tunto) kuormittavat myös elämäämme.
Olen oppinut antamaan hänelle aamuisin tilaa, herääminen kun on vaikeaa. En puhu hänelle, enkä myöskään ole olemassa. Vastaan, jos kysytään ja laitan aina kahvin valmiiksi. Kun concerta on saatu "koneeseen", voin alkaa odotella hänen heräämistään. Jos päivä alkaa huonosti, myös minä vaihdan "vaihdetta". En kuormita häntä kotitöillä, virastoasioilla tai muillakaan arkisilla tehtävillä. En pyydä enkä vaadi häneltä mitään, sillä muutoin saisin aikaiseksi täydellisen sotatilan. Hän jäisi kiinni omaan ärtymykseensä, josta on aina niin vaikeaa päästää irti. Jos kiukku tästä huolimatta suuntautuu aiheettomasti minuun, asetan hänelle tiukasti rajat. Oman sairautensa taakse ei ole syytä piiloutua tai pitää sitä verukkeena omalle käytökselleen. Tunnemyrskyistä ja omien tunteidensa tunnistamisesta on opittava kantamaan vastuuta. Elämänkumppanista ei saa tulla loputonta astiaa, jonne kaikki voidaan surutta kaataa.
Yksikin vastoinkäyminen riittää järkyttämään hänen näennäistä tasapainoaan ja silloin muu maailma lakkaa olemasta hänelle olemassa. Kaikki käytössä oleva energia suuntautuu vain ja ainoastaan tämän vastoinkäymisen ongelmanratkaisuun ja tässäkin hän tarvitsee usein apua. Kun psyykkinen ja henkinen vauhti kiihtyy, häneltä katoaa kyky nähdä kokonaisuus ja tarkkaavaisuus suuntautuu ehkä epäoleellisiinkin yksityiskohtiin - hyvin pieniinkin sellaisiin. Mitä sitten adhd-aikuisen kumppanilta vaaditaan? Loputonta kärsivällisyyttä, tunneälyä ja huumorintajua sekä kykyä hoitaa asiat itsenäisesti. Yksinäisyyttä on myös hyvä sietää. Vaikka elämmekin yhdessä, tunnen usein eläväni yksin. Kumppanini on kuin ideanikkari ja minä se käytännöntoteuttaja omassa suhteessamme. Tämän vastapainoksi, kun päivä on hyvä, nauramme katketaksemme monille asioille. Hän ottaa minut kainaloon ja kertoo, kuinka rakas minä hänelle olen. Hän on kuin pieni tunteellinen siili, jota täytyy osata maanitella piimäkupposen äärelle. Hän on minulle hyvin rakas.
23.3.2006 Nimimerkki äiti Pirkanmaalta
Kun lapsen kehitys
ei mene sitä rataa mitä muiden ja asiaa ruvetaan
tutkimaan, niin vanhemmille tulee asiasta
itsesyytöksiä. Lähiympäristöstä heitetään vielä
kommentteja "lasta ei ole osattu kasvattaa" tai
minulle sanottiin
"lapsen ongelmat ovat vain vanhempien korvien
välissä ".
Seuraava etappi on sitten, kun haetaan tietoa ja
apua ym. lapsen tueksi, ja on epätoivoinen olo.
Samalla miettii mikä on lapsen tulevaisuus ja
miten jaksaa. Miten tästä päästään eteenpäin?
Mutta kun löytää paikallisyhdistykset ja niiden
jäsenet sekä tapahtumat, niin huomaa ettei ole
yksin, ja ongelmia on muillakin. Elämä helpottuu
ja rupeaa miettimään mikä on elämässä tärkeää.
Enää ei ole tärkeätä se jokaviikkoinen siivous
vaan, että viikosta selvitään ilman suurempia
ongelmia. Asioissa oppii joustamaan.
Esimerkiksi, jos joku haluaa syödä
mustaamakkaraa banaanin kera, niin ei se
haittaa, kun muukin ruoka maittaa. Silloin on
tietysti puututtava, kun joku haluaa
kesäkuumillakin kulkea kalsarit ja paksut
toppahousut jalassa
Eli koko arvomaailma muuttuu, sillä elämä
adhd-henkilön kanssa on jatkuvaa tunnemyrskyä.
Eli aamulla voi olla aurinkoista, mutta illalla
salamoi.
Nyt, kun elää elämää kahden murrosikäisen
kanssa, on jo hieman tottunut asioihin ja pienet
asiat eivät niin hetkauta. Mutta kyllä äiti
edelleen punasteleekin esimerkiksi, kun suvun
juhlissa isotäti (70-v) kysyy murkulta, miten
menee? Niin tämä vastaa että kulkuset ovat
kipeät, kun sain jalkapallon niihin pelissä,
mutta muuten menee hyvin. Asia, kun vielä
esitetään kovalla möreällä äänellä eli kaikki
kuulevat. Joskus on myös pakko sulkea korvansa
ja olla kuin olisi kuuro. Esimerkiksi, kun kaksi
murrosikäistä syö ranskalaisia ja niiden muoto
muistuttaa jotakin ja vitsit lentää.
No miten meillä tunteita hallitaan? Perheessämme
käsitellään ja jutellaan erilaisista tunteista
ja asenteista paljon ja yleensäkin juttelemme
paljon. Asialla on sitten myös huono puoli.
Murkku oli kysynyt terapiamatkallaan taksiltaan,
että mikä on se oikea ikä aloittaa
seurustelu/seksisuhde? Onneksi oli tuttu taksi,
joka ymmärtää nuoria. Tai itse olen selittänyt,
että pitää yrittää ja kokeilla asioita, niin
joskus voi joutua vastaamaan huutoonsa. Esim.
ratsastamaan ratsastusretkellä, kyseessä
henkilö, joka ei ole ikinä ratsastanut. No
seuraavalla viikolla löytyi kyllä lihaksia,
joiden olemassa olosta ei ollut ennen tietoa.
Eli elämyksiä tulee.
Meidän perheessä asioita käsitellään myös
huumorin avulla ja joskus miettii, että
johtuvatko tapahtumat a) diagnoosista b
vilkkaasta mielikuvituksesta c) miesten
putkiaivoista d) jostakin muusta. Esimerkkinä
nuori mies, joka vei koiran lenkille
kurakelillä, kun äiti oli mahataudissa. No koira
vietiin lenkille ja pesulle, mutta pestiinkin
isoveljen tosi voimakkaalla tuoksusaippualla.
Kokemuksesta voin sanoa, että märän koiran haju
yhdistettynä miesten voimakkaasti hajustettuun
suihkusaippuaan muutti mahataudin myös
oksennustaudiksi.
Eli elämää ei pidä ottaa vakavasti, vaan nauttia
pienistä hetkistä, tavata ystäviä ja ottaa
huumori mukaan.