Kumppanuuskeskukselle oikeusministeriön Demokratiapalkinto

Kumppanuuskeskukselle oikeusministeriön Demokratiapalkinto

Oululainen Kumppanuuskeskus on yksi tämän vuoden Demokratiapalkinnon saajista. Oikeusministeriön jakaman palkinnon tämänvuotinen teema on kumppanuus. ADHD-liiton Pohjois-Suomen aluetoimisto toimii Kumppanuuskeskuksessa.

 

Oikeusministeriön 10 000 euron arvoisen Demokratiapalkinnon teemana oli vuonna 2017 kumppanuus. Palkinto jaettiin kolmen kansalaisyhteiskuntaa edustavan tahon tai toimijan kesken. Näistä yksi on Kumppanuuskeskus, joka on 46 sosiaali- ja terveysalan järjestön ja yhdistyksen yhdessä rakentama kehittämis- ja toimintakeskus Oulussa. Kumppanuuskeskuksen toiminnassa on alusta pitäen ollut mukana myös Oulun kaupunki.

 

Demokratiapalkinnolla haluttiin nostaa esille esimerkkejä käytännöistä, jotka ovat vahvistaneet kumppanuuteen perustuvaa toimintakulttuuria. Palkinnolla myös kiitettiin kumppanuuksien kehittämisen parissa työskenteleviä.

 

Kumppanuuskeskus tarjoaa paikan ja toimintaedellytyksiä järjestöille, yhdistyksille ja hankkeille. Se on matalan kynnyksen paikka, johon ihmisten on helppo tulla tapaamaan vertaisia, saamaan ohjausta ja neuvontaa tai vaikka aamukahville. Toiminta lisää hyvinvointia tuottavaa kansalaistoimintaa ja yhteistyötä ihmisten, järjestöjen, julkisen sektorin ja muiden toimijoiden välillä.

 

Kumppanuuskeskusta on rakennettu vuodesta 1994. Kumppanuus näkyy valtakunnallisten järjestöjen työntekijöiden ja paikallisten yhdistysten välisenä yhteistyönä, se näkyy jäsenille ja kaupunkilaisille tapahtumina ja toimintana sekä avoimena matalan kynnyksen paikkana. Kumppanuus näkyy myös hallinnossa, eli kumppanuuskokous päättää talon yhteisistä asioista demokraattisesti.

 

- Kumppanuuskeskus ei ole vain paikka, vaan se on tapa ajatella ja toimia yhdessä. On hyvä, että valtakunnalliset liitot ja rahoittaja ovat nähneet Kumppanuuskeskuksen tuoman hyödyn aluetyölle ja halunneet panostaa siihen, kumppanuuskokouksen valitsema palkinnon hakutyöryhmä sanoo.

 

Kumppanuus vahvistaa alueella työskentelevien valtakunnallisten järjestöjen työntekijöiden yhteistyötä ja työssä jaksamista.  Ilmapiiri kannustaa asioiden jakamiseen ja avoimeen vuoropuheluun. Toimijoiden välinen tahto, sitoutuminen ja luottamus ovat onnistuneen kumppanuuden edellytys. Jokainen toimija määrittää itse, missä yhteisessä tekemisessä voi ja haluaa olla mukana.

 

- Yhteistyön syveneminen ja toimintakulttuurin kehittyminen ovat seurausta pitkästä yhteisestä taipaleesta. Kumppanuuskeskuksessa on muotoutunut toimintatapa, jossa aina ensin mietimme, mitä voimme tehdä yhdessä. Jokaisen panosta tarvitaan ja arvostetaan.

 

Tiedon ja osaamisen jakaminen näyttäytyy konkreettisesti siinä, että eri järjestöt järjestävät yhdessä koulutuksia ja tapaamisia. Esimerkiksi kuntalaisille järjestetään terveyttä edistäviä Sykäys-tapahtumia kahdesti vuodessa. Suomi 100 -vuoden kunniaksi järjestetään Vapaaehtoisten päivänä yhteiset kakkukestit erityisesti vähin varoin eläville ihmisille ja vapaaehtoistoimijoille.

 

Ehdotuksia Demokratiapalkinnon saajiksi kerättiin avoimella kyselyllä tammi-helmikuussa. Palkinnon kriteerit täyttäviä ehdokkaita kertyi yhteensä 43. Näiden joukosta kuusi ehdokasta valittiin yleisöäänestykseen ja 11 eteni valintaraadille. Yksi palkittavista valittiin yleisöäänestyksellä ja kaksi muuta palkinnon saajaa valitsi raati, johon kuuluvat jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen sekä ja näyttelijä, professori Elina Knihtilä. Palkinto toteutettiin yhteistyössä oikeusministeriön, valtiovarainministeriön, Yleisradion, Suomen Kuntaliiton, Maaseutupolitiikan neuvoston ja Suomen Yrittäjien kesken.

 

Demokratiapalkinto jaettiin Suomi 100 -demokratiaviikkojen juhlaseminaarissa 30. maaliskuuta eduskuntatalolla Helsingissä.

 

Lisätietoja:
Kumppanuuskeskuksen palkinnon hakutyöryhmä
Anne Savuoja, Psoriasisliitto, anne.savuoja@psori.fi, 040 0867 927
Katja Suni, ADHD-liitto, katja.suni@adhd-liitto.fi, 045 6578 720
Hilkka Lahti, Munuais- ja maksaliitto, hilkka.lahti@muma.fi, 040 5240 682

 

www.ihimiset.fi/kumppanuuskeskus