Peruskoulun jälkeen

Peruskoulun jälkeen

Koulun opinto-ohjaajan tehtävä on tukea jatko-opintojen suunnittelussa. Sopiiko minulle ammattikoulu? Vai lukio? Mihin ammattiin haluaisin valmistua?

 

Jatko-opinnot vaativat omatoimisuutta eri tavalla kuin peruskoulussa.  Pystyt enemmän itse vaikuttamaan opiskelujesi suunnitteluun, mutta samanaikaisesti opiskelujen eteneminen suunnitelman mukaisesti on myös omalla vastuullasi. Mutta onneksi opiskeluun saa apua:

 

Ammattikoulussa tekemiseen perustuva ja käytännönläheinen oppimistapa soveltuu usein adhd-oireisille nuorille, jos loputon tunneilla istuminen ja kokeisiin pänttääminen ei tunnu omalta jutulta. Opiskella voi tavallisessa isossa ryhmässä, mutta myös pienryhmäopiskelu on mahdollista, jos opiskeluun tarvitsee erityistä tukea. Isoon ryhmään voi saada tukea myös sopimalla sinulle sopivista opiskelumenetelmistä ja apuvälineistä ja myös ammattikouluun on mahdollista saada koulunkäyntiavustaja tai ohjaaja. Ammattikoulussa voidaan tehdä henkilökohtainen opiskelujen järjestämistä koskeva suunnitelma, Hojks, jossa määritellään sinun erityistarpeet.  Lue lisää: www.esteetonamis.fi

 

Erityisammattioppilaitoksissa opiskelee nuoria, jotka tarvitsevat enemmän tukea opintoihin mm. vammaisuuden, jonkin sairauden, oppimisvaikeuksien tai adhd:n takia. Opiskelua siellä tukee erityisopettaja, avustajat ja ohjaajat ja tarjolla on laajat oppilashuollon palvelut. Erityisammattioppilaitokset löytyy kootusti internetistä: www.ammatillinenerityisopetus.fi

 

Lukiossa on myös adhd-oireisia opiskelijoita. Siellä voit saada erityistä tukea aineenopettajalta (jos joku tietty aine tuottaa hankaluuksia), ryhmänohjaajalta, opinto-ohjaalta tai erityisopettajalta. Ylioppilaskirjoituksiin on mahdollista saada erityisjärjestelyjä. Lue lisää ylioppilaslautakunnan sivuilta: www.ylioppilastutkinto.fi/fi/maaraykset/erityis

 

Aikuislukiot tarjoavat joustavampaa lukio-opiskelua. Lisätietoja: www.aikuislukiot.fi/etusivu

 

Sekä lukiossa että ammattikoulussa on oppilashuoltopalvelut käytettävissä ja voit kääntyä heidän puoleen (lääkäri, terveydenhoitaja, psykologi, kuraattori) myös adhd:hen ja opiskeluun liittyvissä kysymyksissä.