Aikuiset

Elämme niin sanotussa informaatioyhteiskunnassa, mikä vaatii meiltä huomattavasti enemmän tarkkaavuuden säätelyn ja oman toiminnan ohjaamisen hallintaa, kuin joskus muinoin ihmiseltä on vaadittu. Samaiset tarkkaavuuden ja oman toiminnan ohjauksen piirteet, mitkä esimerkiksi keräily- ja metsästyskautta elettäessä ovat voineet näyttäytyä suurenmoisena vahvuutena, voivatkin muodostua nyky-yhteiskunnassa toimintakyvyn rajoitteeksi. 

 

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden säätelystä

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden säätelyn kyvyt vaihtelevat yksilökohtaisestikin hyvin paljon ja normaalivariaatio on suurta. Temperamentiltaan osa ihmisistä on hyvin aktiivisia, uusista asioista impulsiivisesti innostuvia, luontaisia riskinottajia, joille pitkäjänteinen tekeminen yhden asian äärellä on tahmeaa. Toiset taas jaksavat pienestä pitäen pitkäjänteisesti puurtaa tylsemmänkin tehtävän parissa ilman, että ympäristön ärsykkeet juurikaan haittaavat tekemistä.

 

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden variaatiot voivat siis johtua jo normaalista temperamenttipiirteistä, mutta myös erilaisista muista tekijöistä, kuten riittämättömästä unen ja levon puutteesta tai muista stressitekijöistä. Keskittymisen ongelmat voivat liittyä myös hyviin moniin eri sairauksiin, joten kaikki tämän alueen ongelmat eivät johdu välttämättä adhd:stä, vaan voivat liittyä myös moniin eri asioihin.

 

Adhd aikuisilla

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö adhd on aina kehityksellinen häiriö, jonka oireet eivät ala aikuisuudessa, vaan niiden” juuret” ovat jo lapsuudessa. Voi kuitenkin olla, että aikuisuudessa oirekuva voi haitata enemmän elämää, jolloin aikuinen vasta ohjautuu tarkempiin tutkimuksiin. Toisaalta lapsuudessa diagnosoitu adhd voi usein lievittyä oirekuvaltaan aikuisuuteen tultaessa ja oireet eivät ehkä aiheuta enää merkittävää haittaa henkilölle. Aikuisiässä adhd:n esiintyvyys on vaihdellut tutkimuksista riippuen noin 2-5%:n välillä.

 

Aikuisuudella asetettava adhd diagnoosi edellyttää useimmiten kattavaa psykiatrista tutkimusta. Tutkimuksessa käytetään haastattelua, kyselylomakkeita ja systemaattista tiedonkeruuta. Lääkärin tutkimuksen lisäksi tarvitaan usein esimerkiksi neuropsykologin tutkimusta kartoittamaan henkilön neurokognitiivisia vahvuuksia ja vaikeuksia. Nykyisten diagnoosikriteereiden (linkki diagnoosikriteereihin) haasteena on, että ne ovat enemmän suunnattu lapsille ja nuorille, eivätkä ne välttämättä huomioi aikuisen adhd:n piirteitä. Diagnoosikriteerit kuitenkin päivittyvät ja esimerkiksi DSM-5 tautiluokituksessa aikuisten oirekuvaa huomioidaan aiempaa paremmin.

Adhd:n liittyy usein muita neurologisia ja psykiatrisia liitännäisdiagnooseja kuten oppimisvaikeuksia, masennusta ja ahdistuneisuutta, joten liitännäissairauksien selvittely osana diagnostiikka on usein keskeistä.

 

Hoito ja kuntoutus aikuisilla

Mikäli adhd-oireet aiheuttavat merkittävä haittaa henkilön toimintakyvylle aikuisuudessa, niin niiden hoito on tarpeellista ja kannattavaa. Asianmukainen hoito voi merkittävästi edistää henkilön toimintakykyä ja hyvinvointia. Hoito ja kuntoutus tulee suunnitella yksilöllisesti ja se voi sisältää esimerkiksi:

 

  • neuvontaa (psykoedukaatio)
  • kognitiivis-behavioraalista psykoterapiaa
  • valmennusta tai ohjausta jäsentämään päivittäisiä toimintoja
  • vertaistukea
  • sopeutumisvalmennusta
  • lääkehoitoa

 

Lääkkeenä käytetään esimerkiksi metyylifenidaatteja ja atomoksetiinia. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran mukaan ensisijaisia adhd-potilaan hoitomuotoja ovat kuitenkin ei-lääkkeelliset psykososiaaliset hoitomuodot ja tukitoimet, joiden hoitovaste ja riittävyys on arvioitava ennen lääkehoidon aloittamista (http://www.valvira.fi/terveydenhuolto/hyva-ammatinharjoittaminen/laakeho...).

 

Aikuisten adhd:n diagnosoinnista ja hoidosta on tehty Euroopassa konsensuslausuma (Kooij ym. 2010). Lausumassa todetaan adhd:n olevan usein koko elinikään vaikuttava, toimintakykyä haittaava piirre, joka on edelleen alidiagnosoitu ja – hoidettu. Hoitamattomana adhd aiheuttaa suurempia taloudellisia menetyksiä yhteiskunnalle. Adhd:n diagnosoinnin ja hoidon vahvistumiseen pitäisikin kiinnittää enemmän huomiota. (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2942810/pdf/1471-244X-10-67.pdf)